Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. syyskuuta 2013
Typo clic
Löysin kirpparilta hurjaan 0,50 e hintaan vanhan kohokirjoittimen. Typo clic on kivan pieni ja siinä on pienempi ja tiiviimpi fontti kuin mun Dymossa. Välit ja teipin katkaisun joutuu tosin tekemään itse :) Kuitenkin kaikinpuolin huikea kapistus!
lauantai 24. elokuuta 2013
Senkin uusi ilme
Viime kesänä kirpparilta ostettu senkki sai vihdoin uuden maalipinnan. Koira kerkesi aloittaa tuunauksen jo irroittamalla nuppeja ja pyöristämällä senkin kulmia. Senkissä oli puiset nupit, jotka oli liimattu kiinni ja ne oli tarkoitus irroittaa joka tapauksessa, joten jotain hyötyä koirastakin oli. Homma piti aloittaa siis paikkaamalla koiran aiheuttamat tuhot. Käytin paikkailuun puukittiä, jota sai laittaa monta kerrosta, eikä kulmat vieläkään ihan täydellisiä ole. Ei se niin justiinsa ollut, kun kova into oli jo päästä maalaamaan.
Karhensin pinnan kevyesti ja maalasin yhden kerroksen Otex-tartuntapohjamaalia ja 3 kerrosta valkoista puolihimmeää Helmi-kalustemaalia.
Maalasin koristelistat vielä hopealla Taika-maalilla ja kiinnitin uuden nupit.
Senkki kerkesi odottaa tuunausta vuoden verran ja olihan tuossa työtä, kun piti kitata nuo kulmatkin. Mutta oli kyllä kaikki työ sen arvoista :)

tiistai 30. heinäkuuta 2013
Kesäsänky
Löysin nettikirpparilta edullisesti ihanan keltaisen pinnasohvan, jonka saa levitettyä sängyksi. Sohvan maalipinta on vähän kärsinyt ja laatikon pohjalevy on hieman rikki, mutta muuten sohva on varsin hyvässä kunnossa. Pinnasohva pääsi parvekkeelle kesäsängyksi. Pesin sohvan kunnolla ja laitoin paksun peiton ja tyynyjä pehmikkeeksi. Heti teki mieli hakea kirja ja heittäytyä sohvalle :)
Tarkoitus on maalata sohva uudelleen jossain vaiheessa, kun keltaista maaliakin löytyy aiemmista projekteista jääneenä. Sohva kaipaa myös patjaa, jotta köllöttely olisi vieläkin mukavampaa.
Keltainen on kyllä yksi mun lemppariväreistä. Löysin taannoin kirpparilta kivan pienen kattovalaisimen, joka löysi paikkansa meidän eteisestä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Keittiöjakkara
Pitkä hiljaiselo päättyköön.
Mies nikkaroi minulle synttärilahjaksi keittiöjakkaran. Jakkara oli mahtava lahja, koska olin pitkään halunnut puisen keittiöjakkaran, mutta en yhtään osannut odottaa sitä :)
Mies jätti jakkaran maalauksen minulle, jotta saan tehdä siitä haluamani värisen. Maalausprojekti alkoi kuitenkin astinlautojen kittaamisella, koska koira halusi jättää omat hampaanjälkensä jakkaraan.
Olin niin innoissani aloittamassa hommaa ja muistin ottaa ensimmäisen kuvan vasta pohjamaalikerrosta maalatessani. Maalasin kaksi kerrosta Helmi-pohjamaalia ja kaksi kerrosta Helmi-kalustemaalia, samaa sävyä jota käytettiin tähän kaappiin.
Löysin kirpparilta räsymaton keittiöön, matto sopii todella kivasti jakkaran kanssa.

torstai 17. tammikuuta 2013
Joulukoristeita
Joulu meni jo, tiedetään :)
Tein mahtavan löydön kirpparilta, kaksi puista joulutonttua ja vain 3 eurolla. Meillä ei ihan hirveästi ole joulukoristeita ja nämä oli juuri sopivat meille. Tontuissa on vielä laput paikallaan ja ne oli molemmat sellofaanipusseissa, joten taitaa tontut olla vielä ihan käyttämättömätkin.
Toiselta kirppisreissulta löytyi metallinen kuusi, johon voi laittaa kynttilän sisään. Kuusi oli saanut pieniä palovaurioita, mutta tarttui silti mukaan ja vain 50 sentin hintaan.
Heti oli mielessä, että maalaan kuusen spraymaalilla. Kotona kuitenkin muistin hopeisen askartelumaalin, jonka oon joskus Sinooperista hankkinut. Spray-maalaus on muutenkin hieman hankalaa sisätiloissa, kun helposti maalaa suojauksesta huolimatta muutakin kun halutun esineen. Päätin siis kokeilla tätä askartelumaalia, josko se pysyisi hyvin metallisessa pinnassa. Sivelin maalia pienen pensselin avulla, ensin peittäen tummuneet kohdat ja sitten kuusen kokonaan. Maalauksessa en ollut turhan tarkka, ei haittaa vaikka joistain kohdista hieman pilkistää vaaleaa maalia alta. Maali kuivui suht nopeasti, eikä lähtenyt pinnasta kevyellä pyyhkimisellä.
Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein hyvä. Yläosa on vielä hieman tummempi, mutta ei huomattavasti.

Kynttilät kupissa
Olen säilyttänyt kynttilöiden jämiä ja joulun alla nyt tein sitten jämistä uusia kynttilöitä. Olen saanut pari paritonta lasista kahvikuppia ja näihin olin ajatellut valaa kynttilät.
En ole ennen sulattanut tai valanut kynttilöitä, joten touhun aloittaminen oli ihan jännää. Olin ostanut aiemmin kirpparilta vanhan kattilan ja pihdit kynttilän valmistusta varten. Sain äitiltä ylimääräisen metallisen keittokauhan, joka oli hyvä tähän kynttiläprojektiin.
Sulatin aiemmin sytykeruusuja varten vanhoja pitkiä kynttilöitä ja niistä sain pitkät pätkät kynttilälankaa uudelleen käytettäviksi. Leikkasin kumpaankin kuppiin sopivat langat ja liimasin langat kupin pohjaan kuumaliimalla. Sitten kiinnitin langan grillitikkuun kupin päälle. Vanhat kynttilät sulivat nopeasti kattilassa ja ongin kynttilälangat seoksesta pois. Toiseen kynttilään sulatin oransseja kynttilöitä ja toiseen violetin tuoksukynttilän jämät.
Kun kauhoin steariinin isompaan kuppiin, lähti kynttilälanka irti kupin pohjasta. Sitten vaan yritin sihdata langan kupin keskelle ja pohjaan asti. Pienemmän kupin kohdalla tein niin, että painoin toisella tikulla kynttilälankaa kupin pohjaan, jotta se ei irtoa, eikä irronnutkaan.
Kynttilöiden jäähtyessä isompaan kynttilään tuli ilmakupla, joka aiheutti reiän kynttilän päälle. Pieni kauneusvirhe :)
Kerkesin jo pienempään kuppiin tekemään toisenkin kynttilän, johon sulattelin eri sävyisten punaisten kynttilöiden jämiä.

torstai 8. marraskuuta 2012
Kirppistelyä ja tuunailua
Kirpparilta on löytynyt aiemmin vaikka mitä, vanhoja kattiloita, vuokia, lasipurkkeja, pitsiliinoja. Tässä muutamia niistä tuhraamiani tuunauksia.
Alla olevissa kuvissa näkyy Tikkurilan Kiva-kalustelakan avulla tuunaamiani tavaroita. Lasipurkkeihin kiinnitin lakan avulla kirpparilta löytämäni pitsiliinat. Kattilaan, vuokaan ja pieneen lasipurkkiin laitoin ostamaani pitsinauhaa, ja toisen kattilan kylkeen laitoin paperisen pienen kakkupaperin. Ruskea kukkaruukku sai piristystä turkoosista kankaasta. Kalustelakan avulla tuunaaminen on hauskaa ja nopeaa. Myös decoupage-lakka toimii samaan tarkoitukseen.
Kattilat pääsivät kukkaruukuiksi parvekkeelle ja vuoka ison kukkaruukun aluslautaseksi.
Toinen lasipurkki sopii täydellisesti ompelulankojen säilytykseen, maalasin vielä purkin kannen liitutaulumaalilla. Toisesta lasipurkista tuli hieno kynttilä-astia.

Pinnatuolit
Meillä oli ennestään yksi valkoinen pinnatuoli, joka oli saanut hieman koiran hampaanjälkiä jalkoihin. Tuoli oli muuten hyvässä kunnossa ja tukeva istua, että päätin kunnostaa sen ja ostaa kaveriksi muutaman muunkin pinnatuolin. Hiljalleen ollaan erilaisia pinnatuoleja kerätty ja todella hyviä löytöjä on tehty. Tällä hetkellä tuoleja on jo 6, joista kolme on kirpparilta, yksi talomme roskakatoksesta ja yksi saatu.
Näistä tuoleista olen maalannut uudelleen kolme. Jo ennnestään meillä olleen tuolin jalka täytyi ensin kitata, jotta koiran aiheuttamat lommot saatiin tasattua. Hioin tuolit kevyesti hiomapaperilla ja maalasin valkoisella huonekalumaalilla kaksi kerrosta. Kahteen tuoliin tein Tikkurilan sabluunoilla kuvioita hopealla maalilla.
Kolme tuolia on ehostamatta, enkä taida näille ainakaan lähiaikoina tehdä mitään.

torstai 11. lokakuuta 2012
Projekti ruokapöytä
Halusimme jatkettavan täyspuisen ruokapöydän, jonka voisi käsitellä mieleiseksi. Löydettiinkin edullinen ja sopivan kokoinen pöytä kirpparilta. Pöytä on mäntyinen, ja puunsyyt ja oksan kohdat näkyvät selvästi. Pöytä oli käsitelty lakalla, joten tiesimme, että pöydän käsittelyssä olisi hommaa.
Pöydän tuunaaminen aloitettiin hiomalla pöytä hiomakoneella. Paksun lakkakerroksen poissaamiseksi hiominen aloitettiin karkealla hiomapaperilla. Lopuksi pöytä hiottiin vielä hienommalla hiomapaperilla, jotta pinnasta tuli tasainen.
Pöytä haluttiin käsitellä tummaksi, mutta niin että puunsyyt vielä erottuisivat. Siksi valitsimme käsittelyaineeksi Osmo Color läpikuultavan puuvahan, sävy eebenpuu. Vaha levitettiin pöydän pintaan sienen avulla. Vahaa tulee levittää kaksi kerrosta, ja jos väri on jo ensimmäisen kerroksen jälkeen haluttu, voi toisen kerroksen tehdä värittömällä puuvahalla. Haju kyseisessä vahassa oli aika terävä ja aiheutti lievää päänsärkyä. Onneksi ei tarvinnut samassa tilassa pöydän kanssa olla vahan kuivumista odotellessa.
Kahden vahakerroksen jälkeen oli selvää, ettei vaha tarttunut joka kohtaan. Ilmeisesti kovasta hiomisesta huolimatta lakkaa oli vielä jäänyt paikoin pöydän pintaan. Kyllä pisti harmittamaan. Miehen mielestä pöytä on tasaisen epätasaisena ihan hyvä, mutta mielestäni se on liian "länkkäri". Pöytä on nyt useamman viikon ajan ollut paikallaan, mutten vieläkään ole siihen täysin tottunut. Taitaa projekti ruokapöytä jatkua vielä, ehkä sitten jollain peittävämmällä pintakäsittelyllä tai hiomapaperilla ;)
Tämä on sitä käsillä tekemisen iloa, kun aina ei mene ihan putkeen :)
Alla olevassa kuvassa olevaan pitsiliinaan idea on saatu täältä.
![]() |
| Pöytälevy ennen käsittelyä |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)