Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. syyskuuta 2013

Projekti ruokapöytä osa 2

Kaikkihan alkoi tästä. Nyt vihdoin sain aikaseksi käsitellä pöydän uudelleen ja kaikkia sääntöjä vastaan päätin maalata pöydän poistamatta vahaa kokonaan. Ensin kittasin koiran tekemät tuhot, kuvathan niistä löytyy täällä, ja hioin pöydän kevyesti.



Ja niinkuin kuvista näkyy, niin samaan aikaan tein tuon senkin tuunausta. Silloin olikin aikamoinen maalaustyömaa ja kun ei kovin tuota tilaa ole, niin keskellä huonetta piti pöydänkin lojua monen monta päivää :)
Hioin pöydän pinnan kevyesti ja maalasin yhden kerroksen Otex-tartuntapohjamaalia.




Päälle kaksi kerrosta kiiltävää Helmi-kalustemaalia, sävy N499 Basaltti. Pöytälevyyn laitoin vielä kolmannen kerroksen maalia, kun en ollut maalausjälkeen ihan tyytyväinen. Kiiltävässä maalissa sudin jäljet ja kolhut näkyvät huomattavasti paremmin kuin puolihimmeässä. Pinta myös heijastaa ja valosta riippuen sävy muuttuu. Vaikea oli saada hyviä kuvia pöydästä, kun joko se on liian vaalean tai liian sinertävän näköinen, tumman harmaa se on oikeasti :) Varmaan on tuo sävy tummemman näköinen puolihimmeänä.




lauantai 24. elokuuta 2013

Senkin uusi ilme

Viime kesänä kirpparilta ostettu senkki sai vihdoin uuden maalipinnan. Koira kerkesi aloittaa tuunauksen jo irroittamalla nuppeja ja pyöristämällä senkin kulmia. Senkissä oli puiset nupit, jotka oli liimattu kiinni ja ne oli tarkoitus irroittaa joka tapauksessa, joten jotain hyötyä koirastakin oli. Homma piti aloittaa siis paikkaamalla koiran aiheuttamat tuhot. Käytin paikkailuun puukittiä, jota sai laittaa monta kerrosta, eikä kulmat vieläkään ihan täydellisiä ole. Ei se niin justiinsa ollut, kun kova into oli jo päästä maalaamaan.





Karhensin pinnan kevyesti ja maalasin yhden kerroksen Otex-tartuntapohjamaalia ja 3 kerrosta valkoista puolihimmeää Helmi-kalustemaalia.






Maalasin koristelistat vielä hopealla Taika-maalilla ja kiinnitin uuden nupit.
Senkki kerkesi odottaa tuunausta vuoden verran ja olihan tuossa työtä, kun piti kitata nuo kulmatkin. Mutta oli kyllä kaikki työ sen arvoista :)





torstai 17. tammikuuta 2013

Joulukoristeita

Joulu meni jo, tiedetään :)

Tein mahtavan löydön kirpparilta, kaksi puista joulutonttua ja vain 3 eurolla. Meillä ei ihan hirveästi ole joulukoristeita ja nämä oli juuri sopivat meille. Tontuissa on vielä laput paikallaan ja ne oli molemmat sellofaanipusseissa, joten taitaa tontut olla vielä ihan käyttämättömätkin.




Toiselta kirppisreissulta löytyi metallinen kuusi, johon voi laittaa kynttilän sisään. Kuusi oli saanut pieniä palovaurioita, mutta tarttui silti mukaan ja vain 50 sentin hintaan.


Heti oli mielessä, että maalaan kuusen spraymaalilla. Kotona kuitenkin muistin hopeisen askartelumaalin, jonka oon joskus Sinooperista hankkinut. Spray-maalaus on muutenkin hieman hankalaa sisätiloissa, kun helposti maalaa suojauksesta huolimatta muutakin kun halutun esineen. Päätin siis kokeilla tätä askartelumaalia, josko se pysyisi hyvin metallisessa pinnassa. Sivelin maalia pienen pensselin avulla, ensin peittäen tummuneet kohdat ja sitten kuusen kokonaan. Maalauksessa en ollut turhan tarkka, ei haittaa vaikka joistain kohdista hieman pilkistää vaaleaa maalia alta. Maali kuivui suht nopeasti, eikä lähtenyt pinnasta kevyellä pyyhkimisellä.

Lopputuloksesta tuli mielestäni oikein hyvä. Yläosa on vielä hieman tummempi, mutta ei huomattavasti.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Vanha astiakaappi

Miehen vanhemmilla on vanha astiakappi, joka on arviolta 1900-luvun alusta. Kaappi on maalattu ruskeaksi noin 15 vuotta sitten ja nyt heillä oli haaveissa saada kaapista alkuperäisen värinen, kaappi vanhan turkoosiksi ja vetimet punaisiksi. Me miehen kanssa ilmottauduttiin avuksi kaapin tuunaukseen. Appivanhemmat hioi kaapin pintaa hieman rikki hienolla hiomapaperilla. Sen jälkeen kaappi maalattiin kauttaaltaan kahteen kertaan.
Maaleina käytettiin Tikkurilan Helmi-kalustemaalia puolihimmeänä. Kaapin turkoosi maali oli Tikkurilan Vanhan ajan värit -värikartasta.

Ennen




Jälkeen

 

torstai 8. marraskuuta 2012

Kirppistelyä ja tuunailua

Kirpparilta on löytynyt aiemmin vaikka mitä, vanhoja kattiloita, vuokia, lasipurkkeja, pitsiliinoja. Tässä muutamia niistä tuhraamiani tuunauksia.

Alla olevissa kuvissa näkyy Tikkurilan Kiva-kalustelakan avulla tuunaamiani tavaroita. Lasipurkkeihin kiinnitin lakan avulla kirpparilta löytämäni pitsiliinat. Kattilaan, vuokaan ja pieneen lasipurkkiin laitoin ostamaani pitsinauhaa, ja toisen kattilan kylkeen laitoin paperisen pienen kakkupaperin. Ruskea kukkaruukku sai piristystä turkoosista kankaasta. Kalustelakan avulla tuunaaminen on hauskaa ja nopeaa. Myös decoupage-lakka toimii samaan tarkoitukseen.


Kattilat pääsivät kukkaruukuiksi parvekkeelle ja vuoka ison kukkaruukun aluslautaseksi.


Toinen lasipurkki sopii täydellisesti ompelulankojen säilytykseen, maalasin vielä purkin kannen liitutaulumaalilla. Toisesta lasipurkista tuli hieno kynttilä-astia.

Pinnatuolit

Meillä oli ennestään yksi valkoinen pinnatuoli, joka oli saanut hieman koiran hampaanjälkiä jalkoihin. Tuoli oli muuten hyvässä kunnossa ja tukeva istua, että päätin kunnostaa sen ja ostaa kaveriksi muutaman muunkin pinnatuolin. Hiljalleen ollaan erilaisia pinnatuoleja kerätty ja todella hyviä löytöjä on tehty. Tällä hetkellä tuoleja on jo 6, joista kolme on kirpparilta, yksi talomme roskakatoksesta ja yksi saatu.

Näistä tuoleista olen maalannut uudelleen kolme. Jo ennnestään meillä olleen tuolin jalka täytyi ensin kitata, jotta koiran aiheuttamat lommot saatiin tasattua. Hioin tuolit kevyesti hiomapaperilla ja maalasin valkoisella huonekalumaalilla kaksi kerrosta. Kahteen tuoliin tein Tikkurilan sabluunoilla kuvioita hopealla maalilla.





Kolme tuolia on ehostamatta, enkä taida näille ainakaan lähiaikoina tehdä mitään.


torstai 11. lokakuuta 2012

Projekti ruokapöytä

Halusimme jatkettavan täyspuisen ruokapöydän, jonka voisi käsitellä mieleiseksi. Löydettiinkin edullinen ja sopivan kokoinen pöytä kirpparilta. Pöytä on mäntyinen, ja puunsyyt ja oksan kohdat näkyvät selvästi. Pöytä oli käsitelty lakalla, joten tiesimme, että pöydän käsittelyssä olisi hommaa.

Pöytälevy ennen käsittelyä

Pöydän tuunaaminen aloitettiin hiomalla pöytä hiomakoneella. Paksun lakkakerroksen poissaamiseksi hiominen aloitettiin karkealla hiomapaperilla. Lopuksi pöytä hiottiin vielä hienommalla hiomapaperilla, jotta pinnasta tuli tasainen.


Pöytä haluttiin käsitellä tummaksi, mutta niin että puunsyyt vielä erottuisivat. Siksi valitsimme käsittelyaineeksi Osmo Color läpikuultavan puuvahan, sävy eebenpuu. Vaha levitettiin pöydän pintaan sienen avulla. Vahaa tulee levittää kaksi kerrosta, ja jos väri on jo ensimmäisen kerroksen jälkeen haluttu, voi toisen kerroksen tehdä värittömällä puuvahalla. Haju kyseisessä vahassa oli aika terävä ja aiheutti lievää päänsärkyä. Onneksi ei tarvinnut samassa tilassa pöydän kanssa olla vahan kuivumista odotellessa.


Kahden vahakerroksen jälkeen oli selvää, ettei vaha tarttunut joka kohtaan. Ilmeisesti kovasta hiomisesta huolimatta lakkaa oli vielä jäänyt paikoin pöydän pintaan. Kyllä pisti harmittamaan. Miehen mielestä pöytä on tasaisen epätasaisena ihan hyvä, mutta mielestäni se on liian "länkkäri". Pöytä on nyt useamman viikon ajan ollut paikallaan, mutten vieläkään ole siihen täysin tottunut. Taitaa projekti ruokapöytä jatkua vielä, ehkä sitten jollain peittävämmällä pintakäsittelyllä tai hiomapaperilla ;)


Tämä on sitä käsillä tekemisen iloa, kun aina ei mene ihan putkeen :)

Alla olevassa kuvassa olevaan pitsiliinaan idea on saatu täältä.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Paikka avaimille

Meillä avaimet pyöri aina milloin missäkin, yleensä väärässä paikassa. Anu Harkki teki Koto-ohjelmassa Avaintaulun, tällainen piti saada meillekin. Minulla sattui olemaan vanha keltainen kehys, joka odotteli laatikon pohjalla uutta käyttötarkoitusta.

Tarvikkeet:
  • Kehys
  • Liitutaulumaalia
  • Pieniä koukkuja
  • Kuvia tms.
  • Magneetteja

Minulla oli ennestään liitutaulumaalia, jolla maalasin kehyksen mustaksi. Leikkasin vanhasta lahjapaperin palasta postikortin kuvan ja tulostin netistä vanhojen avaimien kuvia. Nämä kuvat asettelin lasin alle. Kehyksen alareunaan ruuvasin 4 koukkua avaimia varten.

Kun olin saanut avaintaulun tähän asti valmiiksi, tuli ongelmaksi se, että mihin taulun saa kiinnitettyä. Meidän eteisen seinät on Gyproc-levyä, joten ruuveilla tai taulukoukuilla kiinnittäminen ei onnistu. Kuitenkin suuremmaksi ongelmaksi muodostui eteisen vähäinen seinätila, johon taulun saisi kiinnitettyä. Avaintaulu odotteli paikkansa löytymistä, kunnes keksin hyödyntää eteisessä olevaa sähkötaulua. Sähkötaulun ovi on metallinen, joten avaintaulu pysyisi kaapin ovessa magneeteilla.

Kävin ostamassa askartelukaupasta pieniä, mutta erittäin tehokkaita magneetteja. Liimasin magneetit kehyksen taakse kuumaliimalla. Magneetteja laitoin pienempään tauluun 4 kappaletta ja isompaan 6 kappaletta.


Tein myös muutaman avaintaulun kaupasta ostamiini hieman pienempiin kehyksiin. Kehykset olivat valmiiksi mustat, joten ei tarvinnut kuin sipaista kerros liitutaulumaalia. Molempiin kehyksiin ruuvasin kaksi koukkua avaimia varten ja liimasin magneetit taakse. Nämä avaintaulut tulivat lahjaksi miehille, joten kuvaksi valitsin mustavalkoiset postikortit.


Avaintauluun on todella helppo vaihtaa kuvaa sisustuksen, fiiliksen tai vuodenajan mukaan. Taulu on myös hyvä lahjaidea vaikka uuteen kotiin. Monista asunnoista löytyy metallinen sähkökaappi, johon taulun saa kätevästi kiinnitettyä. Ideaa voi myös soveltaa, esim. pieneen laudan/listan pätkään voi ruuvata koukut ja laittaa taakse magneetit. Tai vain laittaa kehyksen taakse magneetit ja saada mukava taulu, jonka voi laittaa sähkökaapin tai jääkaapin oveen.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Huonekalujen tuunausta

Tässä vähän tuunattuja huonekaluja. Innostuin huonekalujen tuunauksesta, kun huonekalut ei tuntuneet sopiville uudessa kodissa. En kuitenkaan halunnut hävittää toimivia huonekaluja vaan tuunasin ne sopiviksi.

Toinen yöpöytämme oli ennen pyökin värinen ja pöydän alla oli pyörät. Aloitin tuunauksen niin innokkaasti, että unohdin ottaa ennen-kuvan. Poistin pyörät pöydästä ja maalasin pöydän kauttaaltaan valkoiseksi Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla. En kuitenkaan halunnut yöpöytää täysin valkoiseksi, joten päällystin laatikot kankaalla. Kiinnitin kankaan laatikoihin laimennetulla yleisliimalla ja kun liima oli kuivunut, leikkasin kankaan laatikoiden reunojen mukaisesti mattoveitsellä. Lopuksi levitin laatikoihin pari kerrosta Tikkurilan Kiva-kalustelakkaa, jotta lopputulos on kestävämpi.

Tuunattu yöpöytä

Koiran ruokasäiliö oli puna-musta kirjava, joka ei oikein sopinut keittiöön esille (valitettavasti ennen-kuva puuttuu). Päätin maalata ruokasäiliön samalla Helmi-kalustemaalilla, jota jäi yöpöydän tuunauksesta yli. Säiliön olisi voinut maalata ensin esim. Otex tartuntapohjamaalilla kestävämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta maalasin suoraan pari kerrosta Helmi-kalustemaalia. Maali tarttui hyvin metalliseen astiaan ilman pohjamaalia tai pinnan karhentamista. Aluksi ajattelin maalata säiliön kylkeen kuvioita, mutta sitten löysin netistä kuvanmukaisia koiran tassu -tarroja. Tarroilla oli todella helppo viimeistellä koiran ruokasäiliö. Säiliö näyttää valkoisena huomattavasti pienemmältä kuin kirjavana.

Tuunattu koiran ruokasäiliö

Saimme kaksi keittiön kaapin runkoa ja ovet niihin. Kaapit ovat hieman erilevyiset, mutta samankorkuiset. Karhensin kaappien ulkopintoja hieman hienolla hiomapaperilla, jotta maali tarttuisi ja pysyisi hyvin. Maalasin kaappien ulkopinnat ja ovet keltaisella Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla.


Alla olevassa kuvassa kaapit vierekkäin parvekkeella. Ovien saranat ei olleet vielä kuvanotto hetkellä kiinni, joten ovet nojailevat kaappien runkoihin. Ruuvasin oviin uudet vetimet ja molemmissa kaapeissa on kolme hyllyä kukkaruukuille ym. tavaroille. Kaapit tuli hyötykäyttöön parvekkeelle sen sijaan, että olisivat päätyneet romuksi kaatopaikalle.